SEURAN TAPAHTUMAT, VALMENNUKSET JA SOVELLETTU PADEL
Padel Lahti ry on vuonna 2020 perustettu urheiluseura ja Suomen Padelliiton virallinen jäsenseura. Jäseniä seurassa on jo yli 400! Seura järjestää jäsenilleen monipuolista toimintaa, kuten tapahtumia, kilpailuja ja valmennusta:
– Aktiivista Junioritoimintaa, kaudella 2024-2025 toimi noin 10 junioriryhmää viikoittain ja tämän lisäksi olemme järjestäneet mm. kerhotoimintaa ja lajikokeiluja.
– Seuralla on 9 joukkuetta valtakunnallisessa sarjapadelissa, joista 3 seniorijoukkueita
– Padel Lahti ry on ollut mukana valmennuksen tasa-arvon edistämishankkeessa Valmentaa kuin Nainen
– Seuralaisille on sekä pysyviä että vaihtuvia etuja kotihalleille (Väinämöisentie 6, ja Hämeenlinnantie 59)!
– Olemme saaneet myönteisen päätöksen OKM:n rahoittamasta kehittämishankkeesta, jonka toimintaa ovat junioritoiminta, perhe-padel sekä soveltava padel, huikeaa! Hanke kestää vuoteen 2025.
– Erasmus+ -hanke on alkoi kesäkuussa -23 ja päättyi merraskuussa -24. Hankkeen tavoitteena on edistää seuran osaamista valmennuksen ja yhteisön kehittämisessä, sekä luoda pohja yhteistyölle myös tulevaisuudessa Espanjalaisten kumppanuusseurojen kanssa.
——————————————————-
KURSSEJA:
FYSIIKKATREENI ke 15.1.-30.4.25 klo19-20 PADELISTIN FYSIIKKATREENIIN VUODELLE 2025 MUKAAN TÄSTÄ!!!!
SOVELLETTU PADEL ke 15.1.-14.5.25 klo 16.30-17.30 ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ
SEURAN JÄRJESTÄMIÄ KILPAILUJA VUONNA 2025:
Lahen kansalliset 21.-23.2. MC, MD, NC, ND
Lahen kansalliset 28.-30.3. ND ja MD LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ
Lahen kansalliset Arkipäiväkisat ti 15.7.
Lahen kansalliset 10.-12.10. NA, MA, NC, MC
Lahen Avoimet 14.-16.11. Laita päivämäärä talteen!!
Lahen kansalliset 5.-7.12. NC, MC
HARJOITUKSIA VAIN JÄSENILLE:
Vain seuran jäsenille suunnatut treenit ovat olleet erittäin suosittuja! Tarjolla lauantaisin Allin hallilla 18.1.-17.5.2025! (ei 1.3. ja 19.4.)
Hinta 22€/kerta ja treenit toteutuvat osallistujamäärästä riippumatta. Voit maksaa myös liikuntaeduilla. E-passista, Edenredistä ja Smartumista löytyy liikuntapaikka SEURA Padel Lahti ry, mihin maksut voi osoittaa.
Tervetuloa kehittymään!
- Treeni uudistunut – tunti koutsin kanssa ja 30 min peliä
- Ilmoittautuminen siirtyy myClubin kautta tapahtuvaksi vuonna 2025! Ensimmäisellä kerralla käyttäessäsi myClubia rekisteröityminen vie hetken, mutta seuraavilla kerroilla ilmoittautuminen on huomattavasti nopeampaa. TÄSTÄ LÖYDÄT OHJEET KÄYTTÄJÄTILIN LUOMISEKSI Jäsentilin rekisteröitymisen jälkeen on suositeltavaa ladata myClub- mobiilisovellus. Sen kautta on jatkossa helppo hoitaa ilmoittautuminen.
- La klo 10-11.30 Vähemmän pelanneet/N3/M3C
- La klo 11-12.30 Enemmän pelanneet/N1B-N2A-B/M3B-A/M2C
- La klo 12-13.30 Eniten pelanneet/N1A/M2A-B/M1C
- Huom! Tämä uusi ryhmä La klo 13-14.30 Enemmän pelanneet/N1B-N2A-B/M3B-A/M2C
Hyvinvointia sinulle – Parhaassa seurassa ❤️(Allin halli, Hämeenlinnantie 59)
Tiistaina 4.3. klo 18.00 Pelin henki -luennolla huikea mahdollisuus kuunnella ja keskustella Tommi ”Hölö” Niemelän johdolla! Lahtelaiset muistavat Hölön Pelsuja ansiokkaasti johtaneena koutsina ja padelistit myös innokkaana padel-pelurina. Lähde mukaan oppimaan, voisinko onnistua paremmin kilpailutilanteessa
ILMOITTAUTUMISLOMAKE JA MAKSUOHJEET TÄSSÄ
HYVINVOINTIVIIKONLOPUN HINNASTO:
JÄSENILLE Luento 20€
EI-jäsen Luento 25€


